Santorini, Kreikka

Santorini takaa romantiikkaa ja tulivuorista maisemaa

Santorini koristaa usein Kreikkaa esitteleviä postikortteja ja mainoksia, ja se lukeutuukin useimpien mielestä maailman kauneimpiin ja romanttisimpiin saariin. Santorini on häämatkalaisten ykköskohteita, ja sen maisemat ovat vertaansa vailla. Egeanmeren Kykladien saariryhmän vulkaaninen jäsen tarjoaa huikeita auringonlaskuja, jyrkän tulivuorenseinämän reunustaman laguunin ja traagista historiaa vitivalkoisiksi kalkittujen talojen ja kulinaaristen nautintojen lomassa. Suosituimpia kohteita ovat Fira, Oia ja Kamari. Santorini ei ole omiaan pieniä lapsia omaaville perheille tai liikuntarajoitteisille, sillä rappusia ja mäkiä on mahdotonta välttää.

Saaren historia on innoittanut jopa Atlantis-myyttiä. Santorinin tulivuori räjähti noin 1 500 eaa, jolloin suurin osa saarta katosi ilmaan, ja purkauksen synnyttämä tsunami sai tuhoisaa jälkeä aikaan jopa Kreetan rannikolla. Silloin minolainen kulttuuri katosi kummaltakin saarelta samanaikaisesti.

Santorinin rannat poikkeavat muun Kreikan kilpaveljistään. Rantoja on niin vaalean, punaisen kuin mustankin ystäville, ja väriskaalan runsaus on peräisin laavaisesta maaperästä, ja etenkin mustilla rannoilla saa varoa jalkapohjien palamista. Rannat myös syvenevät nopeasti, joten lasten kanssa tulee olla varovainen. Suosituimpia rantoja ovat tummat Kamari, Perissa ja Perivolos, punaiset Kokkini ja Pori, sekä vaalea Lefki.

Vulkaanisen saaren kuuluisin yksittäinen nähtävyys, sen huikean maiseman lisäksi, on Akrotirin muinainen kaupunki. Se kaivettiin esiin viime vuosisadalla, ja paksun tuhkakerroksen alta paljastunut suuri kaupunki kertoo edelleen elävästi minolaisesta elämäntavasta. Esimerkiksi vesivessat ja kuuma vesi olivat siellä arkipäivää.

Akrotirin lisäksi Santorinilla kannattaa tutustua Skarosin linnoitukseen ja puolikuun muotoisen saaren kalderan laguunissa sijaitseviin pieniin saariin. Nea Kamenilla pääset katsomaan ja haistelemaan edelleen toimivaa kraatteria, ja Palea Kamenilla sinut toivottavat tervetulleiksi lämpimät rikkipitoiset lähteet. Keskiaikainen Skarosin linnake sijaitsee Imeroviglin kylässä, aivan Firan lähettyvillä. Skaros oli saaren viidestä linnoituksesta tärkein ja toimi Santorinin pääkaupunkina 1700-luvulle saakka.

Romanttinen Santorini tarjoaa palkittuja viinejä ja paikallisia erikoisuuksia. Niistä pääset nauttimaan kaikissa tavernoissa ja ravintoloissa, joista kalleimmat sijaitsevat luonnollisesti parhailla näköalapaikoilla, eli Firan jyrkän tulivuoren jyrkänteen laitamilla ja Oian rinteillä.

Useat matkatoimistot järjestävät Suomesta valmismatkoja Santorinille, ja niiden matkapaketit tai pelkät lennot ovatkin edullisimmat matkustustavat. Lisäksi voit lentää välilaskulla esimerkiksi SAS:in ja Norwegianin reittilennoilla, tai Ateenasta kreikkalaisilla siivillä. Ateenasta sinua palvelevat myös laivavuorot.  Santorinilla paras liikkumistapa on paikallisbussi tai vuokraamasi skootteri.

 


Kommentit

Santorini, Kreikka — 9 kommenttia

  1. Santorinin kalleudesta on puhuttu aika paljon, mutta se ei mielestäni ollut kuitenkaan huomattavasti kalliimpi kuin muutkaan Kreikan lomakohteet, ihan ok.

  2. Tultiin pari viikkoa sitten Santorinilta, jossa oltiin tyttöystävän kanssa kaksi viikkoa. Olen sen verran vuosien varrella ehtinyt nuohota noita Kreikan saaria, että voin kyllä sanoa Santorinin olevan useimpia suomalaisten suosimia lomakohteita kalliimpi.Se ei kuitenkaan ole paljoa kalliimpi, joten sinne matkustusta ei tartte pelätä. Kalleimmaksi saareksi, jolla olen ollut, osoittautui Mykonos, joka onkin sekä paikallisten rahakkaiden että muun maailman julkkisten suosiossa. Se ei kuitenkaan loputtomia bileitään lukuunottamatta vetänyt lainkaan vertoja Santorinille, joka tarjoaa uskomattomia maisemia ja ihan eri luokan tunnelmaa.

  3. Kreikassa ei siis ole pakko asiakkaan maksaa tuotteesta tai pavelusta mitään, jos myyjä ei halua antaa kuittia. Mutta mutta, asiassa on yksi ongelma, ei tosin meiden asiakkaiden puolesta vaan Kreikan valtion. Olen juuri Santorinilla lomalla, ja täällä on kuuulema löytynyt suuri määrrä kassakoneita, jotka ei ole yhteydessä verovirastoon lainkaan…paikalliset sanoo niitä ”apinakoneiksi”, ne näet näyttää ihan tavallisilta koneilta ja sylkee tavallisen näköisiä kuitteja sisältään.Niitä vaan ei ilmoiteta veroviranomaisille vaan myyjät pimittää kaikki rahat. Että silleen, kreikkalaiset ovat kekseliäitä.

  4. Jo historian ajoista kreikkalaiset tunnetaan oveluudestaan ja kekseliäisyydestään, mutta tuossa kuittitapauksessa tosiaan sahaavat poikki sitä oksaa,, jolla istuvat! Kait nyt Santorinin tapaisella turistirikkaalla saarella voisi maksaa veronsa kiltisti. Santorinin valttina on tänä kesänä ollut se, ettei siellä ole pakolaisia näkynyt, Kosista ja muidsta Turkin ja Syyrian läheisistä saarista poiketen.

  5. Santorinin taika ja maine sai taas vastikään uutta puhtia, kun tunnettu Lonely Planet valitsi sen maailman 20 kohteen joukkoon, joissa jokaisen tulisi vierailla ennen kuolemaansa.Jos siis kaipaat todellista vaihtelua ja vastakohtaa kotimaan metsille ja tasaisuudelle, on Santorini se oikea valinta. Tunnet astuvasi kuin toiselle planeetalle ja näkymät jättävät sanattomaksi. Santorini on valokuvaajien unelmakohde ja yksi maailman suosituimmista hääkohteista, joko itse häiden pitämiselle tai sitten häämatkan osalla.Viime vuosina etenkin kiinalaiset ovat järjestäneet Santorinilla suuriakin joukkohäitä, joita kannattaakin jäädä seuraamaan, jos sattuu olemaan paikan päällä sellaisten aikaan. Keskikesän sesonkiaikaan en sinne kuitenkaan toista kertaa mene, sillä haluan nauttia saaren tarjonnasta jokseenkin omassa rauhassa, ja se on kesäsesongin aikaan täysin mahdotonta.

  6. Mitä kuukautta suosittelisitte alle vuoden ikäisen vauvan kanssa matkustavalle? Olemme aikeissa varata matkan Santorinille ensi kesäksi, jolloin vauvallamme tulee olemaan ikää noin 8 kuukautta. Ono Santorinillakin heinä-elokuussa yhtä kuumaa kuin esimerkiksi Rodoksella? Sehän on vuorekas ja puuton saari, joten lämpötila saattaa kait olla korkea tuolloin.

  7. Itse en varmaan ihan pikkulapsen kanssa edes lähtisi Santorinille. Syy on yksinkertaisesti se, että siellä on erityisen vaikea liikkua rattaiden kanssa, koska korkeuseroja on kaikkialla ja portaikkoja samoin. Menee turhan rankaksi rattaiden kanniskeluksi koko loma.Rannat eivät nekään ole pikkuiseille parhaita mahdollisia, osa on äkkijyrkkiä, osa taas kivisiä, hiekkarantoja ei ole kovinkaan montaa.

  8. Olin juuri sanotirnilla parhaan lapsuudenystäväni häissä ja täytyy myöntää, että tuli melkein kade mahtavien puitteiden ja uskomattoman tunnelman osalta. Itse vihkitilaisuus tapahtui tietysti kalderan reunalla, taustalla vain syvänsininen meri. Sen jälkeen siirryimme läheiseen ihastuttavaan ja perinteiseen kreikkalaistavernaan, joka oli varattu meille häävieraille. Kuten arvata saattaa, ilta ja yö kului syödessä, juodessa ja tanssiessa lämpimän kreikkalaisen kesäyön sylissä!!

  9. Onko Santorini todella paljon muita Kreikan suosittuja turistisaaria, kuten Rodosta, Samosta tai Kreetaa, kalliimpi? Tekisi mieli lähteä Santorinille ensi kesänä, mutta koska olen opiskelija ja matkassa pienellä lomakassalla,en ole vielä uskaltanut tehdä lopullista päätöstä. Hotellihinnat näen toki netistä itsekin ja voin niiden mukaan valita sopivan majoituksen, mutta entä eläminen saarella? Itse en ole Kreikassa juuri matkustellut ja kaipaisin joko Santorinilla asuvien suomalaisten tai siellä lomailleiden mielipiteitä ja tietoja asian tiimoilta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.