Suuresta koostaan huolimatta Ateenan murha-, ryöstö- ja raiskaustilastot ovat varsin alhaiset. Se tekeekin Ateenasta edelleen yhden Euroopan turvallisimmista kaupungeista. Vaikka keskustan alueella voi olla ajoittain levotonta, suurempaa syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Useimmat Ateenassa tapahtuvista rikoksista edustavat niin sanottua pienrikollisuutta. Suurkaupungin tapaan taskuvarkaudet ovat suhteellisen yleisiä, joten omaisuudesta on pidettävä hyvää huolta. Etenkin metron tungoksessa kannatta pitää tavaroistaan kiinni. Pidä myös tiukasti kiinni laukustasi väenpaljouden keskellä. Mikäli kannat mukanasi paljon käteistä, jätä osa rahoista suojattuun paikkaan hotellissa. Parempi vaihtoehto onkin suorittaa maksut kortilla tai nostaa rahaa automaatilta pienissä erissä tarpeen mukaan. Siten et varkauden yllättäessä jää täysin tyhjän päälle. Taskuvarkaat vaanivat Ateenassakin etenkin metroissa, julkisissa linja-autoissa sekä lentoasemalla.

Ateenassa tapahtuu jonkin verran myös katu- ja taksihuijauksia. Taksikuljettajan ammatti ei ole Ateenassa helppoa, sillä palkka on huono, tunnit pitkiä ja kilpailu kiivasta. Siksi osa takseista saattaa päätyä huijaamaan asiakkaitaan, etenkin turisteja. Yleisin taksihuijaus on viedä asiakas kohteeseen mahdollisimman pitkää reittiä. Taksit tekevät myös yhteistyötä hotellien ja ravníntoloiden kanssa ja saavat maksun siitä, että tuovat asiakkaita. Nykyään tämä toiminta on kuitenkin vähentynyt huomattavasti, sillä tyypillisesti matkailija on varannut itselleen hotellin jo kotimaasta käsin. Toisaalta lentoasemalta tulevia ja sinne meneviö turisteja voidaan pyytää maksamaan kohtuuttoman suuri hinta, vaikka matkalle on määrätty kiinteä taksihinta, joka on päiväsaikaan 38 euroa ja yöllä 50 euroa.

Yleisesti ottaen, Ateena ei kuitenkaan ole rikollisuustilastojen kärkisijoilla edes Euroopan osalla. Vakavat murhat ja surmat, etenkään ventovieraiden ihmisten, ovat varsin harvinaisia. Ateenan ongelmat keskittyvät rikollisuuden sijaan lähinnä sen taloudellisiin vaikeuksiin. Normaali turisti ei kuitenkaan joudu kärsimään maan taloudellisesta tilanteesta lomansa aikana vaan saa yhtä kuninkaallista ja ystävällistä palvelua kuin ennenkin. Rahavaikeudet näkyvät ainoastaan paikallisten elämässä.


Kommentit

Turvallisuus — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>