Kreeta, Kreikka

Kreeta on Kreikan suosituin lomasaari ja minolaisen kulttuurin kehto

Myyttien ja värikkään historian omaava Kreeta on suomalaisten suosituin lomakohde Kreikassa. Se on lisäksi Euroopan eteläisin saari, joka tarjoaa niin kauniita rantoja, muinaisia raunioita, häkellyttäviä rotkoja ja lumisia vuorenhuippuja, hedelmälehtoja, mystisiä luolia ja maailman terveellisimmäksi ylistetyn välimerellisen menun. Kreeta on ennen kaikkea koko perheen kohde, jossa viihtyvät niin vauvat kuin vaarit.

Saaren historia on pitkälti mytologian värittämää. Tarun mukaan mahtavan minolaisen kulttuurin tunnetuin hahmo, Minos-kuningas, oli ylijumala Zeuksen ja Eurooppa-neidon lapsi. Kreetan historian pitkään taipaleeseen kuuluvat myös vieraat valloittajat roomalaisista, venetsialaisista, ottomaaneista, arabialaisista merirosvoista aina saksalaisiin miehittäjiin. Onpa saari vaihtanut käsiä kauppatavaranakin.

Saaren kuuluisimmat nähtävyydet ovatkin minolaisia raunioita, joita voit ihailla Knossoksessa, Faistoksessa, Gortysissä, Agia Triadassa ja Gourniassa. Niiden lisäksi Kreetan luonto tarjoaa uskomattomia kohteita, joihin lukeutuvat Euroopan syvin rotko Samariassa, vuorten luolat tai etelän palmumetsä. Myös Hanian vanhakaupunki, sen liepeiltä löytyvä Falasarnan muinaiskaupunki ja Eloundan edustalla komeileva spitaalisistaan tunnettu Spinalongan saari ovat suosittuja vierailukohteita.

Kreetan ilmasto on sekoitus eurooppalaista ja afrikkalaista.  Kesällä on muuta Kreikkaa kuumempaa, talvella taas leudompaa. Etenkin eteläsaarella saattaa olla polttavan kuumaa ja kuivaa, ja siellä kasvaa jopa banaaneja. Saaren keskiosa on vuoristoista, ja sen mikroilmastot suosivat niin sitruspuiden kuin oliivien viljelyä. Talvella lumisateet ovat vuorilla tavallisia.

Suosituimmat lomakohteet ja upeimmat hiekkarannat keskittyvät lähinnä Kreetan pohjoisrannikon suuriin kaupunkeihin Haniaan, Iraklioniin, Rethymnoniin ja Lassithiin sekä niiden ympäristöön. Etenkin Hania, Elounda ja Agios Nikolaos nauttivat suomalaisten suosiosta.  Ne tarjoavatkin runsaskätisesti eritasoisia majoitusmahdollisuuksia, ja niiden ostos- ja ruokailutarjonta on erittäin monipuolista.

Kreetalla et pääse pitkästymään, sillä puuhaa löytyy koko perheelle ja jokaiselle lomapäivälle. Kun olet väsynyt raunioihin ja museoihin, on aika suunnistaa riemuitsemaan joko Limnoupolis tai Watercity-vesipuiston vilvoittaviin pärskeisiin ja menoon, tai päästä merirosvoelämän makuun Barbarossan tai Captain Hookin kannella risteillen. Myös Cretaquarium viihdyttää, sillä pääset tutustumaan siellä niin kaloihin kuin matelijoihin. Vaellus on myös äärimmäisen suosittua, joko laaksoissa tai rotkojen syvyyksissä.

Kreetalle pääset Suomesta niin suoralla reittilennolla (Norwegian), valmismatkalla kuin matkanjärjestäjien pelkillä lennoilla suhteellisen edullisesti. Luonnollisesti voit matkata myös Ateenan kautta joko lentäen, tai jatkaen sieltä laivalla. Kreetalle järjestetään jopa erillisiä taidemaalaus- ja vaellusmatkoja, joita löytyy esimerkiksi TEMA:lta ja MatkaPaletilta. Suurella saarella liikut parhaiten joko edullisilla bussivuoroilla tai oman ajoneuvon vuokraamalla.

Kreeta muualla netissä: