Pienen Kreikan historia ulottuu tuhansien vuosien taakse ja on värikkäämpi ja kiemuraisempi kuin monet uskovatkaan. Yhtenäinen ja itsenäinen valtio Helleenien tasavallasta tuli vasta vuonna 25. maaliskuuta 1821, jolloin se julistautui irralleen Osmanien valtakunnasta. Siihen mennessä alueella sijaitsi useita kaupunkivaltioita, joista tunnetuimpia olivat Ateena, Sparta, Argos, Theba, Korintti ja Makedonia.
Vaikka kaivauksien tuloksena on löydetty todisteita asutuksesta jo ainakin 7 000 vuoden takaa, alkaa yksi tunnetuimmista aikakausista pronssikaudelta, jolloin samanaikaisesti kukoistivat Kreetan minolainen, mantereen helladinen ja Kykladien saariryhmällä kykladinen kulttuuri. Niiden jäänteitä turistit pääsevät ihailemaan tänäänkin niin muinaisten palatsien, kaupunkien ja temppeleiden muodossa esimerkiksi Konossoksella ja Mykenessä.
Antiikin Kreikka viittaa nykyisen Kreikan valtion lisäksi niihin alueisiin, jotka olivat omaksuneet muinaiskreikan ja helleenien kulttuurin. Siis myös Turkki, Etelä-Italia ja etenkin Aleksanteri Suuren valloituksen ansiosta eri siirtokunnat Egyptiä ja Persiaa myöten. Tältä aikakaudelta on jäänyt todisteiksi esimerkiksi Ateenan Akropolis. Vaikka kausi oli sotainen, oli se samalla myös filosofian tunnetuinta kautta.
Aleksanteri Suuren luoma ennennäkemättömän suuri valtakunta hajosi hänen kuolemansa jälkeen osiin, ja mahdollisti Rooman aikeet laajentaa omaa valtaansa. Niinpä Kreikka pikku hiljaa vallattiin ja liitettiin osaksi roomalaista valtakuntaa.
Rooman valtakunta puolestaan hajosi myöhemmin, ja Kreikan alue liitettiin itäiseen Bysantin valtakuntaan vuonna 395 jaa. Sen pääkaupunkina ja keskuksena palveli Konstantinopoli, joten Kreikan kaupunkien merkitys romahti.
Noin 1 000 vuotta myöhemmin alueen valtasivat puolestaan Osmanit, eli nykyiset turkkilaiset. Samaan aikaan myös Venetsia otti Kreikan alueita hallintaansa, etenkin saaria. Venetsia ja Osmanit kävivätkin kiivasta taistelua Kreikan alueista useiden vuosisatojen ajan.
1700-luvulla Istanbulissa asuvat kreikkalaiset kuuluivat kaupungin vauraiden ja korkeiden virkamiesten joukkoon, ja heidän mielessään kangasteli ajatus itsenäisestä Kreikan valtiosta. Varsinaiseen kapinaan kreikkalaiset uskalsivat ryhtyä vuonna 1821, ja sen sankareihin lukeutuivat myös monet piispat ja papit. Kreikan valtion julistettiin syntyneeksi.
Kreikka sai itsenäisyyspyrkimyksilleen tarvitsemaansa tukea lähinnä Iso-Britannialta, Ranskalta ja Venäjältä, jotka myös halusivat tuhota ottomaanien valtakunnan.
Kreikka oli vuosien 1832 – 1973 välillä kuningaskunta, jonka valtapallilla ovat istuneet niin Baijerista kuin Tanskasta tuodut kuninkaalliset. Niiden aikana maa ehti kokea kovia maailmansotien temmellyksessä, ja etenkin toisen maailmansodan saksalaisvalloittajat olivat erityisen raakoja. Kokonaisia kyliä tapettiin ja poltettiin sukupuoleen ja ikään katsomatta. Maa kärsi myös sisällissodan kourissa vuosien 1946 – 1949 välillä.
Demokratia palauduttua maan poliittinen elämä on ollut lähinnä kahden puolueen hallitsemaa, ja tällä hetkellä Kreikka kamppailee hurjan talouskriisin kanssa, josta se kuitenkin on päättänyt saada voiton.